Laulua vapaudesta

Tänään sain lahjaksi tämän.

Ja tiedän mistä olen kiitollinen.
Saa olla yksin, mutta ei yksinäinen. Matkalla jonnekin, nauttia olostaan. Rakastaa, ja olla silti vapaa omistamisesta. Omistetuksi tulemisesta.
Kiitollinen uudesta aamusta,
terveydestä.
Läheisistä. Haasteista.
Kohtaamisista.

Kiitollinen loputtoman arvaamattomasta ja julmasta, mutta samalla
niin kauniista ja suloisesta elämästä.

hmm

Hiljaista, tervehenkistä elämää.
Viikonloppu ratsailla pitkin metsiä. Sielu levännyt, katse tulevassa - jossain
utuisessa, vielä epäselvässä elämänsuunnitelmassa.

Pientä kivaa hyvien ystävien kanssa.
Paljon puhetta miehistä. Osa painokelvotonta...

Paljon kysymyksiä, vastauksia ei ollenkaan.
Viimeisiä kokouksia ja töitä,
töitä ja töitä ennen lomaa.

Vähiin kuluu virta, ennenkuin loppuu!

veden alla

Kun aurinko ei enää laske,
koivuangervo kukkii ja linnut laulavat pesintää läpi yön,
kuuntelen tätä, uudestaan ja uudestaan... ja uudestaan...

...mut sä näät pintaakin syvemmälle
sä viet mukaan
saat minut uskaltamaan sun kaa
niin vaarallisesti
en oo koskaan mä sukeltanut

Veden pintaa keihään lailla
halkoo hahmosi jäntevä
sulava, varma
vahva, vakuuttava
vaikuttava

niin sä viet varmalla otteellasi
aina vaan kauemmas rannan
turvasta ja mua huimaa ja pelottaa mut
siinä sun äänes mua rauhoittaa

sä saat mun salaisen voiman
nyt heräämään enää
en tahdo piiloon mä juosta
en aina takertua, päästän irti nyt
aion karata

kuuletko kun veden alla mä
huudan ääneen sen kaiken
ihanan, vapauttavan
janottavan, kiperän
pelottavan, uuden....

- Veden alla/ Eero Heinonen/Emma Salokoski/ESE -

maisemanvaihdoksia

Vietin kolmisen päivää pääkaupunkiseudulla. Seminaarissa jouduin sitten yllättäin vähän esiintymäänkin. Ja pääsin taas hetkeksi helsingin kotiini, Hotelli Torniin. En tiedä mikä siinä on että viihdyn siellä, ehkä jotain edellisen elämän muistoja iloiselta 20-luvulta.

Palvelu on aina yhtä miellyttävä ja asiallinen, sisustukset kohdillaan ja kahvi on hyvää. Kauniissa ympäristössä, juuri oikealla tavalla vaahtoavan latte-kahvin, ruisleivän ja graavilohen säestämän aamiaisen jälkeen ei päivältä osaa enää paljon pyytää.

Sain kuitenkin nauttia myös pysähdyttäviä hetkiä useammankin fiksun, komean ja viehättävän miehen seurassa. Mielenkiintoisista keskusteluista siitä millaista on asua pariisissa ja millaisena suomalainen arkkitehtuuri näyttäytyy pääkaupungissa. Miten ranskalaiset osaavat nauttia ruuasta ja mitä suomessa syödään.

Siitä, miten autot rikkoutuvat ja niitä on kallista korjata. Mitä on usko ja miten ihmiset ovat sitä institutionalisoineet. Miten surua voi käsitellä, ja mikä mahtaa olla sielu. (ja tämä, tämä oli ehdottomasti syvällisin miehen kanssa käymäni keskustelu koskaan. Tiedättekö sen, kun joissain ihmisissä on sellainen outo ominaisuus jota ei pysty nimeämään, mutta joka tekee sen että heille haluaa uskoutua...)

Siitä, miten lentokoneet toimivat, mikä ero on suihkareilla ja potkuriturbiinikoneilla, miten niitä huolletaan. Miksi jotkut lentokoneet putoavat. Ja siitä miten voi toista kaivata.

Ystävä kommentoi että voisi luulla pään olevan pyörällä kaiken tuon jälkeen.

Ei oikeastaan, vastasin. Tiedän kuka olen ja tiedän mitä elämältä toivon. Enkä odota että joku pelastava ritari sen kaiken minulle järjestäisi.

Vaikka suunnattomasti ilahdunkin, kun joku näkee että olen olemassa ja vaivautuu kurpitsavaunuilla noutamaan. Tuhkimon, jolla on useampikin kenkä vähän kateissa....

dramaattista

Lievästi shokissa. Liinakkotamma kaatui eilen laukassa maastolenkillä ja kaveri jäi alle, siis kokonaan, hevosen alle. Pää vaan näkyi.
Vatsa kääntyi ympäri kun ehdin ajatella että herranjestas, äkkiä ambulanssi ja että hevoselta katkesi niskat.
Mutta ei, ruhjeilla ja mustelmilla selvittiin. Hevosella vähän turpa vaan veressä kun hiertyi auki.

Aika pienestä se kuitenkin on kiinni - tiellä ei ollut mitään estettä, eikä mitään näkyvää syytä kaatumiselle. Hevonen taisi vaan kompuroida huonoa tasapainoaan. Ja paljonpaljon pahemmin olisi voinut käydä.
Väkisinkin mietityttää vähän.

lapsellista

Eihän sitä voi mitään itselleen, jotkut vaan ovat tutkijoita. Jotkut meistä lapsellisia tutkijoita.

Joten: parin päivän toiminnallinen elämään asennoitumiskoe. Ensimmäisenä päivänä päätän, että kaikki ärsyttää eikä mikään huvita. Toisena, että kaikki on kivaa - vaikka väkisin. Kolmantena, suhtaudun normaalisti mitään ajattelematta. Neljäntenä päätän olla ottamatta mitään asennetta ja reagoida nopeasti ja spontaanisti kaikkeen.

Johtopäätös: positiivinen suhtautumistavan etsiminen ja asioihin heittäytyminen on ehkä se itselleni luontaisin tapa toimia.

Neljäs päivä oli sunnuntai. Kolme tympiintynyttä varhaismurrosikäistä poikaa makasi terassilla paahtavassa helteessä. Menimme pienimmän hippiäisen kanssa -salaa- pesuhuoneeseen, jossa täytimme -salaa- ostamiamme vesi-ilmapalloja ämpärillisen verran. Kannoimme ämpärin ulos ja aloitimme sodan.

Yksi pojista katsoi silmät pyöreänä että "ET s.....tana HEITÄ!!!" Ei voinut uskoa että joku AIKUINEN hyökkää vesi-ilmapallolla hänen kimppuunsa keskellä päivää.
Ahhahhhaaaa!
Vaikka - sain kyllä sitten osani ilmapalloista minäkin.

Olisin halunnut kuulla poikien selityksen kotona. Miettivät mitä sanoisivat kun eivät äidit uskoisi kuitenkaan kuka heidät oikeasti kasteli....

En syntynyt tänne itkemään
Tulin laulamaan kaihoisia lauluja
Laulamaan ja iskemään silmää
Sulhasten kavereille,
Takarivin pojille...
- SMG -