päivä kerrallaan

Yritän ottaa päivä kerrallaan, mietin pitäisikö,
pitäisikö lopettaa bloggaaminen?
Tai vaihtaa blogia jos en tunne oloani nyt keskimäärin niin positiiviseksi kuin aikaisemmin...

Siis pitäisikö vaihtaa viitekehystä elämässään - voiko sitä samaa pitää kovin pitkään?
Vai onko se niin että vaikka olosuhteet muuttuu ja ymmärrys laajenee, niin ihmisen ydin pysyy kuitenkin samana?

Toimintaan keskittymällä voi tietysti ohittaa turhia ja mihinkään viemättömiä ajatuksiaan.
Olenkin kaivellut aika paljon puutarhassa. Rakentanut pari uutta kukkapenkkiä (vaikka niitä ei pitänyt enää tulla lisää..). Ajellut nurmikonkin kerran - se on tosin niin huonossa hapessa että pitäisi uusia kokonaan.

Festiva Maxima- pionit jotka istutin eivät luultavasti talvehtineet. Enkä muista kuollaksenikaan minne istutin kuunliljat - ne nousevat niin myöhään ettei auta kuin odottaa... Ja olen tietysti ihastellut maasta nousevia tulppaaneja. Tunnustus: olin niin lapsellinen että syksyllä istutin parisenkymmentä tulenpunaista tulppaania sydämen muotoon...

Pergolakin olisi kiva rakentaa.
- no, ehkä sitten joskus.

Teen pilaa itsestäni ja mietin että rakastunkin seuraavaksi johonkuhun jolla pysyy vasara kädessä...

dagen efter ja muuta mukavaa

Kävin sitten juhlimassa.

Juotiin teatterinrannassa etkoja kuohuviinipullon näköisestä siideripullosta ja mietittiin että vaikka ollaan kaikkialla käyty niin eipä olla päästy mihinkään parissakymmenessä vuodessa. Edelleen siinä kaupunginrannassa potaskaa jauhamassa ja juopottelemassa niinkuin joskus nuorena...
Ihania ystäviä minulla, niinkuin olen aiemminkin todennut.
Viisaita, kauniita ja hauskoja.

Tänään täydellisessä auringonpaisteessa laukattiin soramontun reunaa ja elämä tuntui edelleenkin hienolta. Huomasin tallille palatessa että heppanen ontuu kevyesti vastenta takastaan, olen siitä kovin huolestunut. Ikä ei vielä ainakaan vaivaa. Toivottavasti oli sen vaan venäyttänyt, tai vastaavaa. Iltatallia tehdessä alkoi sataa rankasti ja salamoida, joten hevoset oli otettava sisään. Blondi liinakkotamma meinasi tulla aidoista läpi, kun pelkäsi ukkosta.
Muuten ne olisivat jo jääneet ulos yöksi, lämmintä oli 15 astetta eikä täällä ole susiakaan.

Haukotus, siis nyt nukkumaan koska myös huominen aamutalli on kalenterissa ja hevoset on tuotava takaisin uloskin.

kuplii

Ihan hyvä päivä tulikin.
Kuohuviinitarjoilu töissä jo yhdeksältä, taideteoksen paljastuksen kunniaksi.
Hic, tästä
porkkanamafiaan...

epätyypillistä

Tiedättekö sen tunteen kun alkaa kyllästyä itseensä. Kun on elänyt liian kauan liian sovussa itsensä kanssa. Minulla se menee näin.

Olen käynyt ensin koiran kanssa juoksemassa, sitten tehnyt kolme joogavenytystä ja mennyt saunaan. Syönyt vihreää salaattia, fetaa ja aurinkokuivattuja tomaatteja. Kastikkeella jossa on valkoista balsamicoa, sitruunamehua ja paljon sokeria.
Juonut sen kanssa lasin punaviiniä. Ja lukenut hyvää kirjaa tai katsonut Voimalaa.
Lähettänyt yhden tekstiviestin jossa on sydämen kuva lopussa.
Pessyt hampaat ja
mennyt nukkumaan.

Esimerkiksi.

No, jokatapauksessa, silloin kun alkaa tuntua siltä että on tehnyt liian pitkään aina sitä samaa, on aika pitää epätyypillisyysviikko.

Tällä viikolla olen siis juonut olutta (ja sen jälkeen kirjoittanut blogia...) ja polttanut tupakkaa (vähän huonolla menestyksellä, tosin, edelleenkään en oikein osaa polttaa).
Käynyt shoppailemassa kesävaatteita (selitys: inhoan shoppailua, siis syvästi inhoan sitä).

Hankin myös valkoisen ja punaisen raidallisia alushousuja, vaikka yleensä kaikki alusvaatteeni ovat mustia. Lisäksi olen ollut useita kertoja julkisesti eri mieltä jonkun kanssa (minulle aina haasteellista).
Ja olen sovittanut lentäjänlakkia. Riidellyt ja paennut. Koskettanut.
Puhunut avoimesti tunteistani (auts).

Ja huomatkaa, on vasta tiistai!

Huomenna siis hymyilen koko päivän. Eikä se johdu siitä että olen menettänyt järkeni, vaan siitä että minulla todellakin on uskomattoman iloisen raidalliset alushousut. Tästä asiasta on myös luultavasti aivan pakko kertoa jollekulle. Toivottavasti se on joku vähän tutumpi.

Ja toivottavasti hymyilen myös siksi että Oulun ensimmäinen porkkanamafia-tempaus onnistuu aivan loistavasti.

selvinneenä...

Ystävät eivät ehkä ylläty tästä, vaikka se ei tarkoitakaan sitä mitä luulette.
Olen saanut diagnoosin. Ja kahdet antibiootit.
Kiitos lääkärille, nyt haluaisin vielä parantua.

Luomuihmisenä vähän huolettaa tuo antibioottinen elämänvastaisuus, että paljonkohan sitä vastustuskykyä menee pesuveden mukana.

Olen vähän harkinnut homeopaatille menoa, jos kerran koiratkin saavat siitä apua niin miksi en minäkin....
no, ihan ensiksi menen ratsastamaan.
Keli on ainakin hieno.

Ehkä hevonen taas tänään tulisi porkkanan luo - eikä päinvastoin. Olen kaksi vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti kokeillut joko se tulisi. Silloin tällöin onnistuu. Se on luonteeltaan ujo.
Ehkä pitäisi enemmän opetella hevoskuiskaamaan, tallikaveri opettelee tästä.
Kiinnostuneena seurailen tuloksia....