Huomaan että viime aikoina ruumiillisuus on ollut vahva teema elämässäni.
Selviytymiskeino. Voimavarojen ja ilon lähde. Ruumiillinen työ ja urheilu maadoittavat, kertovat että olen elossa. Pakottavat hengittämään. Tasapainottavat sielua - ja päätä.
Eilen pari tuntia ratsailla ystävän ja blondihevosen kanssa. Aurinkoisessa metsässä, hyttysiä on onneksi jo vähän vähemmän. Isoja paarmoja kuitenkin, tekevät oikein kunnolla kipeää.
Keijuhevosella on ilkeä nirhauma toisessa etunivusessa, perusvoiteella yritän häätää siihen parveilevia kärpäsiä. Yöks.
Mutta töltti rullaa lähes automaattina, lomailu ja laitumella olo on tehnyt hevoselle hyvää. Myös pelkällä ratsastushuovalla ratsastaminen ryhdistää hevosta ja se kuuntelee paremmin.
OIen siis hevoseen hyvin tyytyväinen.
Ratsailla paljon höpötystä, vähän puhetta vakavistakin asioista. Naurua, naurua!
Sitten karsinan tyhjennysurakka pesua varten. Kymmenkunta kottikärryllistä ylös täydehköä lantalaa. Ja ei-niin-naiselliset hauikset vaan kasvavat...
Auringonpaahtamana, paarmanpuremana, väsyneenä
hetki ilta-auringossa terassilla, seurana kylmä siideri ja sitten
saunaan.
Ennen unta, vähän Eino Leinoa ja
lämmin ajatus - Kiitos ystäville ja yhdelle, erityisesti.
Tänään en olisi osannut enempää pyytää.
...tuoksut vanamon ja varjot veen,
niistä sydämeni laulun teen.
1 comments:
:-)
Post a Comment