Heräsin sängyn yläpuolella olevasta pienestä ikkunasta lankeavaan valonkajastukseen. Pidän kaihtimia vakituiseen auki todettuani että arktinen valo herättää viikonloppuisin juuri oikeaan aikaan. Ei liian aikaisin.
Ensimmäinen asia, mitä sanoin, oli: "tekisi mieleni kiljua."
"Ai sitä juomaako?", toinen kysyi ihmeissään.
Ei. Selitin, että kiljua ääneen. Siitä tunteesta että on hyvä olla omissa nahoissaan. Että nauttii elämästään. Eikä hetipaikalla keksisi mitään erityistä, isompaa, mitä haluaisi pois tai mitä tarvisi siihen lisää.
Join kahvia taivaallisessa rauhassa ja hiljaisuudessa, tietysti enemmän kuin olisi pitänyt. Ja mietin missä maailman värit vieläkin ovat. Vaikka pakkanen on jo vähän laskenut. Oli pakko ottaa valokuva maailmasta. Ajattelin että siitä tulee mustavalkoinen. Ja taas kerran, kuvasta näin sen mitä en ollut silmin ymmärtänyt.
Maailma ei ole väritön. Se on sininen!
Pohjoisen haalea, harmaan sininen.
Ja tietysti, olin vieläkin aivan sfääreissä taivaallisesta illallisesta.
Alkupaloiksi kolmea erilaista kalaa: graavilohta, keittiömestarin sipuli-silakoita ja graavia siikaa. Tuo jälkimmäisin, ehkä, maailman parasta kalaa. On kaksi syytä miksi haluaisin oikeasti oppia kalastamaan: siika ja kuha - ja niiden kilohinnat Stockmannin tiskissä...
Pääruuaksi poronfileetä makeassa punaviinikastikkeessa, paahdettuja juureksia ja persiljaperuna.
Tämä kaikki nautittuna ihanan punaviinin kanssa, vanhaan aittaan rakennetussa tunnelmallisessa ravintolassa meren rannalla. Hyvässä seurassa.
Jälkiruoan tein itse myöhemmin. Hedelmäsalaattia banaanista, omenasta, viinirypäleistä, säilykemandariineista ja persikasta. Kastikkeeksi Cointreauta. Ihan toimiva kokeilu, sanoisin.
Ja tietysti, olin vieläkin aivan sfääreissä taivaallisesta illallisesta.
Alkupaloiksi kolmea erilaista kalaa: graavilohta, keittiömestarin sipuli-silakoita ja graavia siikaa. Tuo jälkimmäisin, ehkä, maailman parasta kalaa. On kaksi syytä miksi haluaisin oikeasti oppia kalastamaan: siika ja kuha - ja niiden kilohinnat Stockmannin tiskissä...
Pääruuaksi poronfileetä makeassa punaviinikastikkeessa, paahdettuja juureksia ja persiljaperuna.
Tämä kaikki nautittuna ihanan punaviinin kanssa, vanhaan aittaan rakennetussa tunnelmallisessa ravintolassa meren rannalla. Hyvässä seurassa.
Jälkiruoan tein itse myöhemmin. Hedelmäsalaattia banaanista, omenasta, viinirypäleistä, säilykemandariineista ja persikasta. Kastikkeeksi Cointreauta. Ihan toimiva kokeilu, sanoisin.
Tajusin että siitä taitaa olla aika pitkä aika kun viimeksi tunsin vastaavaa vapautta. Niin pitkään on harteilla painanut aina joku isompi huolehdittava asia. Se juuri elämässä niin kamalaa - tai ihanaa -
miten lyhyessä ajassa kaikki voi muuttua.
Miten subjektiivinen, todellisuus. Onnellisuus.
Siispä - hyvä ruoka, parempi mieli...
1 comments:
Vai että kiljua.. Mun kun tekee mieli pomppia :-)) Rock on, sister!
Post a Comment