maastossa

Uskalatauduin pienemmän kanssa kaksisteen maastoon. Lätkäsatulalla, siis ratsastushuovalla, jolla voidaan yhdessä ratsastaa.

Pari tuntia pikkupikkukeiju piti edessäni lakkaamatonta selitystä asioista, ajatuksistaan, painajaisistaan, koulun tapahtumista. Tölttääminenkin meni kahden ihan hyvin. Kun menimme kapeaa polkua tiheän metsän keskellä, kysyin ymmärtääkö hän miksi niin kovasti pidän ratsastamisessa metsässä.

Vastaus oli, "Ymmärrän minä. Kun täällä on niin rauhallista ja puut vain huokailee."

Olin tyytyväinen,
ehkä jonkun luontokokemuksen siemenen lapsiini onnistunut istuttamaan.

stressistä hirviöksi

On aikoja kun läsnäoloa punnitaan, tämä taitaa olla sellainen jakso. Joku stressi saa syttymään, toinen väsymään.

Huomaan että tahmaisessa paikallispolitiikassa avoimuuden ja demokraattisuuden ajaminen saa minut unohtamaan omia rajoitteitani ja ottamaan tiukastikin kantaa. Olen siis idealisti. Siihen kuluu kuitenkin paljon energiaa, kun veroprosentteja pitäisi säätää ja kunnanjohtajia valita.

Ekaluokkalaisen pikkuhippiäisen koulumotivaation puute taas väsyttää, ja tuo neuvottomuuden tunteen. Lapsi on etevä kaikessa, mutta ei motivoidu typerästä tekemisestä jota koulu asettaa. Hän suoriutuu, mutta ei nauti, eikä loista. Ei innostu koulusta. Mietin erilaisia koulu- ja harrastusvaihtoehtoja aina kun ehdin. Vaikea tietää mikä olisi parasta.

Mutta ihan ensiksi, järjestämme hillittömät halloween-bileet. Lapset ja aikuiset pukeutuvat hurjista hurjimmiksi hirviöiksi, juovat veriboolia ja syövät irtosormiksi naamioituja nakkeja.

Yök miten ihanaa.

elämä keventää

Ystävä opetti joskus viime kesänä, että elämältä saa, jos osaa pyytää.
Harjoittelin sitä tänään. Pyytämistä.

Pikkukyläsemme kauppakeskuksessa vietettiin naisten iltaa ja Jani Wickholm esiintyi. Kiitettävä suoritus ottaa haltuun sekalainen naisten ja lasten toppatakkiporukka pelkän kitaran kanssa. Suomalaisethan eivät tunnetustikaan helpota artistin työtä ja osallistu.

Aika moni kuitenkin kuunteli hartaana. Moni osasi sanoja ulkoa.

Mies ja kitara kombo oli parempi kuin odotin. Pyysin sitten reippaasti lopuksi omaa suosikkiani,
en mä paljon vaadikaan. Olen sanatkin postannut tänne jo aikaisemmin. Se on yksinkertainen biisi jossa on suurta totuutta.
Siitä miten voi löytää paikkansa maailmankaikkeudessa.

Aika montaa kyyneltä siivittänyt, tuo biisi, näissä muutoksissa. Nyt en kuitenkaan enää itkenyt, vaan hymyilin. Siis Kiitos, Jani
ja kiitos
elämä.

syyssadetta

Aika kaukana ovat nuo aurinkoiset, lämpimät päivät kun vasta aavistus syksystä kulki ilmassa. On synkkää, tuulee ja sataa ja kohtapian talvi tulee sisään ikkunoista ja ovista.

Teen paljon töitä ja yritän ottaa haltuun uusia asioita, huolestuneena siitä kenet saan uudeksi työpariksi. Toivon että saisin edes vaikuttaa asiaan...

Keijuhevosella on käynyt kokeilijoita ja huolestuneena seurailen, miten ne sitä kohtelevat. Olen kuitenkin rohkaissut mieleni ja päätynyt vuokraamaan sitä kaksi kertaa viikossa. Heinälaitumen jäljiltä mahaa on vielä, ja vähäisen liikkumisen takia kunto alamaissa - joten näin varmistan sekä kunnonkohotuksen, hoidon niiksi päiviksi kun en itse pääse - ja myös tukea harrastusbudjettiin.

Yllättävän paljon olen ollut sairaana. Kuvastaneeko päässä asuvaa sekasotkua ja epätietoisuutta siitä, mikä on elämän tarkoitus. En aina enää tiedä kuuluuko jotain oppia, vai miksi täällä ollaan.
Mikä on oikea tie. Tiedän vain hyvin selkeästi sen, mistä nautin.

Lapsistani, läheisyydestä, punaviinistä. Liikkumisesta, hevosestani. Siitä kun välillä, väläyksen omaisesti saan ottaa koko kapasiteetin käyttöön ja ratkaista jonkun ongelman.

Kynttilöiden polttamisesta - ehkä siinä onkin tarkoitusta kerrakseen....

all at sea

Pääsin purjehtimaan, tiesin heti että tästä minä pidän.
Tuulen haistelemisesta, sään ja taivaan tarkkailemisesta.

Köysien kiristämisestä, ohjaamisesta aaltoa myödäten - tai vastaan,

retkeilystä asumattomilla saarilla.

Siispä, ystävät -

I have a plan:

Kuunnelkaa.

(Olen muuten nähnyt tämän livenä. Parempi vielä.)

Esikoinen ehdotti että voitaisiinko myydä asunto, ostaa iso vene jossa voi asua ja purjehtia Karibialle... suunnitelma ei siis ole kuitenkaan ihan se sama. Mutta ei hassumpaa teiniltä, joka kysyi vartin välein MILLOIN me oikein ollaan perillä...

Ps.
Lisäsin myös kuvia lomasta ja keväisistä tulppaaneistani

modernia

Pääsin kuuntelemaan todella modernia musiikkia, jousikvartetti Meta4:ää paikallisilla musiikkijuhlilla. Myönnän auliisti aukon sivistyksessä - ensimmäistä kertaa kuulin livenä E-P Salosen ja Kaija Saariahon sävellyksiä.

Onneksi olen hyvä heittäytymään.

Huomasin että tällaiseen musiikkiin pitääkin suhtautua aivan eri tavalla. Siitä ei pidä, ainakaan kun ei mitään ymmärrä, etsiä logiikkaa ja kuvioita ja toistuvia osia. Sen tavoite ei myöskään välttämättä ole kauneus tai harmonia. Hyönteisen kuolemaa kuvanneesta teoksesta Salonen olikin todennut, että se on ruminta ja väkivaltaisinta mitä hän on ikinä säveltänyt.

Tasapainottelin siis kahden tunnetilan välillä. Toisaalta epäuskoisena siitä mitä kuulin, oikeassa konsertissa, selkeästi todella taitavien huippumuusikoiden esittämänä, jännittäen sitä, kestävätkö arvokkaat soittimet rääkkäystä, kun niistä vingutetaan esiin epäpuhtaita, särkeviä ääniä. Toisaalta haltioissani siitä innovatiivisuudesta jota musiikissa oli. Erityisesti ihastuin Saariahon teokseen Vent Nocturne, jossa viulisti soitti keskellä huonetta ja kaiuttimet joka ilmansuunnassa tuottivat mystiseen äänimaisemaan huokauksia ja tuulia. Akustiikasta en osaa sanoa, mutta visuaalisesti suuri sali jonka seinänkokoiset ikkunat antavat metsään, sopi teokseen jotenkin aivan loistavasti.

Jäin miettimään omaa käsitystäni taiteesta ja musiikista. Huomasin että insiproiduin jotenkin, koska heräsi taas halu tehdä kuvia. Taiteentekemisessä on vaan ollut aina kaksi ongelmaa... oman osaamattomuuden sulattamisen vaikeus ja taipumus ajatella isoja teoksia. Ja kokonaisia sarjoja - mielessä ja välillä paperillakin on vuosia muhinut ajatus valokuvakollaaseista flamenco-käsistä ja toisaalta, hevosista. Niille vaan on vaikea löytää tarpeeksi materiaaleja, tilaa ja aikaa tekemiseen.

Mutta ehkä sitten eläkkeellä....

lessons learnt

Eilen opin taas uutta.

Crockseilla ei kannata mennä laitumelle,
tai ainakaan astua hevosenläjään.

Varpaiden välissä tuntuu ikävältä.

(ja kyllä, kyllä minä kohta saan tänne heppa- ja lomakuvia....)